SEURAN HISTORIA

Paikkakunnalla on luonnollisesti kuljettu ratsain kautta vuosisatojen kuten muuallakin Suomessa, mutta urheiluna se on Kotkan seudulla melko uutta.

Paikkakunnan Kartanoissa ja varuskunnissa on tietysti ollut muutamia ratsuja ja poneja, mutta lähinnä yksityiskäytössä. Vielä 1960-luvun lopulla jotkut kotkalaisnuoret kävivät ratsastamassa esim. Haminan varuskunnan hevosilla lähinnä maastossa ja jotkut saivat ratsastaa Kyminlinnan varuskunnan parilla suomenhevosella. Eräällä pyhtääläisellä ravitallilla sai myös ratsastaa, samoin Kouvolan ja Anjalan seudun Wreden tallit olivat muutamille kotkalaisille tuttuja.

Muualla maassa eri paikkakunnilla oli jo pitkään järjestetty siviileille tarkoitettuja ratsastusleirejä ja muutamia kotkalaisia oli niilläkin mukana.

Alueen ensimmäinen ratsastuskoulu

Ensimmäinen varsinainen ratsastuskoulu perustettiin paikkakunnalle loppukesällä 1971. Sirkka (Putus) ja Kalevi Kurppa vuokrasivat Karhulasta Ahlströmiltä vanhan tallin ja sitä ympäröiviä peltoja ja pian oli ratsastuskoulutus täydessä käynnissä.

 

Tallin ensimmäiset tuntihevoset olivat enimmäkseen suomenhevosia. Ratsastuskenttinä toimivat läheiset pellot ja sunnuntaiaamuiset maastoretket suuntautuivat lähinnä Karhulan Itärantaan ja Äijänniemeen. Ensimmäinen ratsastuskenttä oli Helilän keskustassa nykyisen S-Marketin kohdalla. Myöhemmin kenttänä käytettiin tallin takana ollutta entisestä ratapohjasta muokattua pitkää ja kapeaa kenttää. Talvisin laukkailtiin merenjäällä Itärannan ja Kesäniemen välillä.

 

Tallilla alkuaikoina vaikuttaneita hevosia olivat mm. suomenhevoset Yökkö, Viti, Köpi, Putte, Hyrinä ja Lakeija sekä lähinnä Sirkan käytössä olleet Hertta Uparin entinen kouluratsu Mixtura ja pv-tamma Selma.

Kalevi Kurpalla oli käytössään entinen laukkahevonen täysveritamma Lotus, joka pääsi joskus näyttämään nopeutensa armeijan hevosia vastaan Haminan silloisella raviradalla järjestetyissä laukkakilpailuissa. Samaisella radalla se laukkasi kilpaa myös ”rättisitikka”-autoa vastaan ja voitti ainakin kiihdytyksessä. SEURA lehti raportoi kisasta.

Juniorit saivat halutessaan kilpailla tallin tuntihevosilla seura- ja lohkotason (silloinen aluetaso) kilpailuissa ja menestyivätkin esim. mainitulla Putella ja Lakeijalla, sekä entisellä Poliisiratsulla Ami. Alkuvuosina kilpailevia junioreita olivat mm. Sirpa Aalto (Kinnunen), Tuula Tanner ja Ursula Turtiainen.

 

Monet paikkakunnalla vieläkin vaikuttavista ratsastajista ovat aloittaneet harrastuksensa juuri tuolla Karhulan tallilla ja jotkut silloisista nuorista saivat kipinän tulevaan ratsastusalan ammattiinsa.

Nykyään ehkä tunnetuin Karhulassa ratsastuksen ja myös kilpauran aloittaneista on Pekka Larsen, kansainvälisestikin menestynyt esteratsastaja, valmentaja ja hevoskauppias. Hän saavutti aikoinaan tiettävästi maailmancup-pisteitäkin irlantilaistammallaan ”Shananigan”.

 

Merkittäviin saavutuksiin ylsi myös Karhulan tallilla aloittanut Mia Lindgren puolalaisella ruunallaan Panicz. Ratsukko kilpaili vuosikausia kansallisella ja Pohjoismaisella tasolla

E-KR muodostuu

 

Yhä lisääntyvä harrastajien määrä, sekä kiinnostus kilpailemiseen virittivät pian ajatuksia oman ratsastusseuran perustamisesta ja Ritva Larsen alkoikin ponnekkaasti työskennellä asian eteen niin, että joulukuun 9. pnä 1974 klo 19.00 Karhulassa Kåren-kellari nimisessä Diskossa avattiin ratsastusseuran perustava kokous. Läsnä oli 29 henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi silloisen SVUL:n Kymen piirin toiminnanjohtaja Paavo Tarnanen ja sihteerinä Raija Kuparinen. Kokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa ratsastusseura ja päätöstä tuki kaikkien mielestä jo sekin, että Suomen Ratsastajainliitto jo tuohon aikaan voimakkaasti suositteli järjestäytymistä seuroiksi kaikilla ratsastustalleilla.

 

Äänestyksen jälkeen seuran nimeksi valittiin Etelä-Kymen Ratsastajat ry (E-KR). Muita vaihtoehtoja olisivat olleet: Karhulan-Kotkan-Kymen Ratsastajat tai Kymen Ratsastajat. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli arvonnan tuloksena Kalevi Kurppa. Yhtä paljon ääniä sai entinen rakuuna Tauno Räsänen.

 

Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Ritva Larsen, Kirsti Putus, Maija Järvinen, Matti Kuparinen, Tauno Räsänen ja Veikko Taskinen, joista kaksi viimeksi mainittua olivat entisiä Lappeenrannan rakuunoita. Heidät kutsuttiin mukaan ehkä siksi, että saataisiin toimintaan mukaan edes tuulahdus ratsastusperinteistä. Lajin perinteiden puute paikkakunnalla näkyikin myöhemmin kaikessa toiminnassa esim. liian suurina suunnitelmina, joiden toteuttamiseen ei resurssit alkuunkaan riittänyt

Johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa 12.12.1974 kartoitettiin seuran yleinen tuleva toiminta, kuten kilpailujen säännöllinen järjestäminen, PR-toiminta, yhteistoiminta Haminan Ratsastajien kanssa, toimihenkilöiden koulutus ja kesäleirien järjestäminen Putuksen tilalla Vehkalahdella. Samassa kokouksessa päätettiin julistaa kilpailu seuran tunnuksen suunnittelusta ja tiedustella SRL: ltä mitä värejä tunnusta varten olisi vapaana. Kilpailun voitti aikanaan Raija Kuparisen suunnittelema vihreä-musta-valkoinen tunnus, jossa on mustat kirjaimet E-KR valkoisen hevosenpään ympärillä ja alaosa tunnuksesta on vihreä. Samaa tunnusta käytti myöhemmin Kyminkartanon Ratsastajat ry kirjaimin K-KR muutettuna.

 

Seura ilmoitettiin asianmukaisesti Yhdistysrekisteriin ja merkittiin sinne 5.5.1975 numerolle 118909 ja sivulle 314/433. Samalla E-KR liittyi automaattisesti SVUL:iin ja Suomen Ratsastajainliittoon.Kaikkinainen toiminta olikin vilkasta seuraavana talvena sekä seuran toiminnassa, että ratsastuksellisesti.Pieniä seurojenvälisiä kutsukilpailuja järjestettiin useita ja vierailtiin samoissa merkeissä mm. Haminan Ratsastajien luona Summan Kartanossa

 

Uusi talli yksityishevosille

Monet ratsastajista olivat jo tähän mennessä hankkineet oman hevosen ja vielä useammat suunnittelivat oman hevosen hankintaa. Vähitellen kävi selväksi, että suuri määrä yksityishevosia ei sovi majailemaan ratsastuskoulun tiloissa, eikä tallin liiketaloudellinen idea sovi yhteen yksityisten omaehtoisen ratsastuksen ja valmentautumisen kanssa.

 

Keväällä 1975 perheet Lindgren ja Larsen vuokrasivatkin Kyminkartanon entisen navetan ja kirjaimellisesti omin käsin ratkaisivat yksityishevosten sijoitusongelman remontoimalla rakennuksesta varsin toimivan ja tasokkaan tallin.

 

Syksyyn mennessä E-KR:n toimintakin siirtyi pääasiallisesti tämän uuden tallin yhteyteen ja tallissa hirnui jo kymmenkunta yksityistä hevosta mm. Lindgrenien Panicz, Larsenien Seilinpoika, Outi Ahon Bopart, Ursula Turtiaisen Lotus, Kuparisen Baryton, Jensenin Killmackthomas sekä Partion ja muutamien muiden perheitten hevoset. Tallin ylläpito perustui maksettuihin täysihoitomaksuihin ja paljolti talkootyöhön. Päävuokralaiset hoitivat aluksi päivittäisen tallirutiinin vuorotellen. Myös ratsastuskenttä oli saatu aikaiseksi ja käsistään taitava Kalevi Lindgren rakensi estekalustoa aina kun muilta kiireiltään ehti.

 

Määrätietoisesti kilpailuihin tähtäävät ratsastajat hankkivat säännöllisesti ulkopuolista valmennusta ja jo silloin varsin tunnettu ratsastaja ja valmentaja Veikko Heikkilä oli usein nähty vieras Kyminkartanon kentällä kesästä 1975 lähtien. Hänen tunneilleen saivat osallistua myös harrasteratsastajat ja osallistuminen olikin vilkasta, koska tallilla ei ollut vielä omaa ratsastuksenopettajaa.

 

Menoa ja menestystä

Varsin innostunut ja hyvä henki oli tunnusomaista tämän uuden tallin toiminnalle seuraavien 2 - 3 vuoden aikana. Ideat siitä, mitä tehtäisiin ja toisaalta voitaisiin paikkakunnalla lajin eteen tehdä, rönsyilivät joskus suorastaan pilvissä, mutta paljon todellista kehitystäkin saatiin aikaan.

Varsinkin PR-toimintaan panostettiin paljon. Heti syksyllä 1975 järjestettiin Kyminkartanossa varsin juhlavat tanssiaiset. Kutsun saivat kaupungin ns. silmäätekevät ja kutsua myös lähes poikkeuksetta noudatettiin. Ohjelmassa oli mm. puheita, musiikkiesityksiä ja tanssia.

 

Samankaltainen juhla toistettiin vielä syksyllä 1978. Erilaisia kokoperheen tapahtumia järjestettiin usein ainakin laskiaisena ja vappuna. ”Laskiaisriehan” ohjelmaan kuului mm. yleisöratsastusta, rekiajelua, koiravaljakkoajoa, sekä erilaisia leikkejä.Paikkakunnan lehdistö vedettiin aina mukaan tapahtumiin. Vaikka talli ei vielä tässä vaiheessa tarjonnutkaan ulkopuolisille mahdollisuutta ratsastukseen, katsottiin kaikkinainen avoimuus ja lajin tunnetuksi tekeminen tärkeiksi asioiksi.

 

Samaan aikaan ratsukoiden Pekka Larsen/Seilinpoika (myöh. myös hevonen Lee Cooper) ja Mia Lindgren/ Panicz ura ja menestys kansallisen tason rataestekilpailuissa olivat jo hyvässä vauhdissa. Heidän nimensä löytyi yhä useammin tulosluetteloiden kärkipäästä ja heidät noteerattiin säännöllisesti myös valtakunnan lehdistössä varsinkin 70-luvun loppupuolella ja vuosikymmenen vaihteessa. Erityisesti juniori-ikäisen Mian joukkuepronssimitali senioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja sitä edeltänyt Pohjolan naistenluokan voitto Odensessa Tanskassa kesäkuussa 1979 olivat suuria uutisia. Lajin vaikeuteen nähden oli lyhyessä ajassa lähes tyhjästä aloittaen päästy huomattavan pitkälle.

Vähitellen alkuperäinen ydinjoukko alkoi kuitenkin hajaantua. Monet joko luopuivat hevosestaan, tai muuttivat toiselle paikkakunnalle opiskelun tai työn vuoksi. Vuoden 1977 loppuun mennessä yksityishevosten lukumäärä oli supistunut jo huomattavasti alkuperäisestä, vaikka uusia hevosenomistajiakin oli ilmaantunut. Samoihin aikoihin Kyminkartanon omistajista Lauri Piispanen hankki lähinnä Tanskasta joukon hevosia periaatteella, että ne myyntiä odotellessaan voivat työskennellä tuntihevosina ja ansaita näin kauransa. Kohta aloitti myös ensimmäinen palkattu ratsastuksenohjaaja työnsä ja kaikille avoin ratsastuskoulutoiminta pääsi alkamaan. Jari Virtasen ja vähän myöhemmin ”Lissu”Tonterin pitämät tunnit vetivätkin runsaasti uutta väkeä Kyminkartanon tallille.

 

Paikkakunnalla oli nyt lähellä toisiaan kolme ratsastuskoulua. Ensimmäinen Karhulaan perustettu talli, joka käytti nyt nimeä Ratsastus-Ranchi toimi edelleen ja myös Kotkan Katajasuolle oli Markku Hanski perustanut ratsastustallin. Ratsastus-Ranchilla toimi myös uusi seura Kyminsuun Ratsastajat ry ja Katajasuolla Katajasuon Ratsastajat ry (Ka-Ra). Suhteellisen pienellä paikkakunnalla kilpailu asiakkaista muodostui nopeasti erittäin kovaksi ja sai joskus varsin kielteisiä ja asiattomiakin muotoja. Aivan 1970-luvun lopulla alettiinkin ensimmäisen kerran pohtia, onko Kotkan kokoisella paikkakunnalla mahdollista jatkaa näin hajaantunutta ja toinen toistaan repivää toimintaa.

Seuran käytössä olleet hevoset vaihtuivat tasaiseen tahtiin myyntitallin käytännön mukaan ja vuosikymmenen vaihteessa loppuivat lähes kokonaan. Kuitenkin Lauri Piispanen hankki taas uuden lastin hevosia ja tallin vetäjiksi tulivat Tiina Halonen ja Seppo Nietula. Uusi nousu näyttikin taas olevan edessä ja seuran edustusratsukot menestyivät maailmalla entiseen tahtiin.

 

Hyviä tulevaisuuden hankkeitakin pantiin taas vireille. Päätettiin mm. selvittää saataisiinko Kyminlinnan valleille rakentaa maastoesterata kenttäkilpailuja varten. Se olisi mitä parhain paikka yleisön seurata samalta paikalta koko kilpailua ja sinne olisi helppo rakentaa näyttäviä ja vaikeitakin esteitä.

Tämäkin hanke kuitenkin valitettavasti kohta raukesi, kun seura jäi ilman hevosia ja toimintamahdollisuuksia syksyllä 1981 Kyminkartanon ratsastuskoulun lopetettua toimintansa kokonaan.

 

Uudet kuviot

Koska tallin lopettaminen oli etukäteen tiedossa ja yksityishevosten omistajia oli tallissa enää vain muutamia, ymmärrettiin, että oli aika etsiä yhteistä tulevaisuutta jonkun naapuriseuran kanssa. Niinpä 15/09 1981 pidettiinkin E-KR:n ja KaRa:n johtokuntien yhteinen kokous, jossa sovittiin seurojen yhdistämisprosessin käynnistämisestä ja periaatteista. E-KR:n sääntömääräisessä syyskokouksessa 15/11 1981 Toivo Pekkasen koulun ruokasalissa seuran varapuheenjohtaja Juhani Jyränki luki seurojen johtokuntien edellä mainitun kokouksen muistion, joka vilkkaan keskustelun jälkeen hyväksyttiin, paitsi uuden seuran nimen osalta.

 

Nimeksi haluttiin Kotkan Ratsastajat. Tämä nimi tulikin, kuten tunnettua monien kokousten jälkeen hyväksytyksi molempien osapuolien taholta. Etelä-Kymen Ratsastajat ry: olemassaolo loppui 11/1 1982 klo 1940 Aittakorven koululla, kun puheenjohtaja Kari Godenhjelm nuijan kopautuksella päätti seurojen yhteenliittymiskokouksen.

Perinne säilyy

Joukko entisiä E-KR:n jäseniä halusi kuitenkin alkuperäisen seuransa jatkavan edes jossain muodossa ja he perustivat Kyminkartanon ratsastajat ry nimisen seuran, jonka nimi muutettiin myöhemmin nykyisin toimivaksi Etelä-Kymen Urheiluratsastajiksi. Tämä seura voitaneen katsoa alkuperäisen ja paikkakunnan ensimmäisen ratsastusseuran Etelä-Kymen Ratsastajien perinteiden jatkajaksi. Sen jäseniä löytyy nykyisin lähinnä Kotkan Kaarniemestä Sundbergin tallilta ja Haminan Myllykylästä Lautalan tallilta.

Matti Kuparinen

© Matti Kuparinen